Kumppanit
15.05.2022

Uusia askeleita laivamatkailussa

Helsingistä Saksaan suuntautuvassa liikenteessä tullaan pääsemään jo tänä vuonna hyvin lähelle pandemiaa edeltänyttä matkustajamäärää. – Yksittäisten matkustajien määrä on jo palautunut, mutta ryhmämatkustus elpyy hieman hitaammin, Finnlinesin matkustajaliiketoiminnasta vastaava Marco Palmu sanoo.

Finnlinesin matkustajaliiketoiminta pieneni vaikeimpana korona-aikana merkittävästi, mutta varustamon laivat kuitenkin liikennöivät koko ajan, turvaten Suomen huoltovarmuutta.

– Viime vuonna, kun matkustajarajoituksia höllennettiin, matkustajaliikenne lähti nopeasti kasvuun. Emme päässeet tietenkään pandemiaa edeltävälle tasolle, mutta esimerkiksi Suomen ja Saksan välinen matkustajaliikenne kasvoi 16 prosenttia, Finnlines-konsernin matkustajaliiketoiminnasta vastaava Marco Palmu sanoo.

Finnlinesin kaikilla reiteillä sekä yksityishenkilöiden että rahtiin liittyvien matkustajien kokonaismäärä kasvoi viime vuonna 14 prosenttia ja oli 572 000 matkustajaa. Suomen ja Ruotsin välinen liikenne kärsi eniten pandemiarajoituksista ja siksi kasvulutkin ovat suuria, edellisvuoteen verrattuna kasvua oli jopa 96 prosenttia. Saksan ja Ruotsin välisellä reitillä kasvua kirjattiin 39 prosenttia.

– Saksalaiset matkustivat jo viime kesänä Suomeen ja suomalaisetkin lähtivät loppukesästä Eurooppaan. Matkustajaliikenne ei kuitenkaan vielä normalisoitunut, mutta käynnistyi kuitenkin, Palmu kuvailee.

– Ukrainan sodan käynnistyessä olimme huolissamme siitä, miten se vaikuttaa matkustamiseen, mutta tällä hetkellä Ukrainan sota ei näy meillä liikennemäärissä. Suomi nähdään edelleen turvallisena maana, johon voi matkustajaa. Samoin suomalaiset ovat kiinnostuneet matkustamaan Eurooppaan.

Palmu on hypännyt Finnlinesin matkustajaliiketoiminnan vetäjäksi mielenkiintoiseen aikaan. Korona-aika on väistymässä ja edessä on kesän lomakausi.

Hän aloitti Finnlinesissä syyskuussa 2021, kun tehtävän edellinen vetäjä Kielo Vesikko jäi eläkkeelle. 

– Kielo Vesikko oli tuttu jo entuudestaan, sillä hän oli esimieheni Superfastilla kuuden vuoden ajan.

Palmulla on laaja kokemus varustamo- ja matkustajaliiketoiminnoista, viimeiset 15 vuotta hän on työskennellyt Tallinkilla.

Uudesta laivasta hyötyvät kaikki

Wasalinen Aurora Botnia teki neitsytmatkansa elokuussa 2021, Viking Line toi Viking Gloryn liikenteeseen maaliskuussa 2022 ja Tallinkille on tulossa syksyllä My Star -alus. Finnlinesin Finnsirius ja Finncanopus ovat molemmat liikenteessä tammikuussa 2024.

– Aina kun markkinoille tulee uusia laivoja, kaikki alan yritykset hyötyvät, kun matkailun ympärillä kohistaan, Palmu sanoo.

Helsingistä Saksaan suuntautuvassa liikenteessä tullaan pääsemään Palmun mukaan tänä vuonna hyvin lähelle pandemiaa edeltänyttä matkustajamäärää. Yksittäisten matkustajien määrä on jo palautunut koronaa edeltävälle tasolle, mutta ryhmämatkustus elpyy hieman hitaammin. 

– Saksalaiset ”Icecruiset” alkoivat jo helmikuussa, mutta muuten ryhmämatkailu on vasta käynnistymässä kevään kuluessa. ”Icecruise” -matkoilla saksalaiset ovat halunneet tulla päiväksi Helsinkiin ihmettelemään meidän jäätilannettamme. Onneksi nyt rannoilla on ollut jäätä, hän naurahtaa.

– Meillä on vahva asema Saksan liikenteessä, kapasiteettia riittää, joten kasvulle on tilaa. Laivat eivät ole vielä täynnä ja rahtihan vetää tällä hetkellä todella hyvin. Automatkustaminen on monelle merkittävä vaihtoehto, joten uskon Saksan liikenteen hyvään kehitykseen tulevina vuosina. 

Ryhmien merkitys näkyy yhteistyössä suosittujen matkanjärjestäjien kanssa. Esimerkiksi kotkalaisen Kristinan (entinen Kristina Cruises) kanssa laivamatkat jatkuivat heti viime syksynä, kun Saksan liikenne avautui.

– Kristinan ryhmä oli meillä myös uudenvuoden risteilyllä ja he toteuttavat säännöllisesti matkoja meidän laivoillamme. Tätä vaihtoehtoa tarjotaan toki muillekin matkanjärjestäjille.

Finnlines ottamassa uutta askelta

Finnlinesilla on otettu viimeisten parinkymmenen vuoden aikana hallittuja askelmia ropax-konseptin kehittämisessä.

– Meillä on ollut Hansa-luokka, Clipper-luokka, Star-luokka ja nyt on tulossa Superstar-luokka. 

Emme ole kuitenkaan rakentamassa puhdasta risteilylaivaa, vaan pysymme edelleen kompakteissa aluksissa. Uskomme, että matkustaminen lisääntyy. Kun siirrymme uusille segmenteille, sieltä löytyy niitä tarvematkustajia, jotka haluavat tulla viihtymään meidän kaltaisillemme laivoille, Palmu sanoo.

Finnlinesin laivat pysähtyvät Ahvenanmaalla Långnäsissä, joka on Palmun mukaan juuri sopiva heidän aluksilleen.

– Uskon, että matkailu Ahvenanmaalle tulee jo tänä keväänä kasvamaan meidänkin osaltamme.

Superstar-laivojen myötä Finnlines siirtyy ihan uudelle aikakaudelle.

Palmun tavoitteena onkin tehdä Naantali-Långnäs-Kapellskär -linja laajemmin tunnetuksi, ennen kuin uusista aluksista ensimmäinen, Finnsirius aloittaa liikenteen syksyllä 2023.

– Haemme kokonaan uusia asiakassegmenttejä. Asiakkaille tulee myös mahdollisuus risteilyihin. Matkustusmukavuus tulee kohoamaan aivan eri tasolle, kuitenkin säilyttäen sen tutun aitouden ja rentouden, joista meidät tunnetaan.

Palmun mukaan saaristomaisema on edelleen heille tärkeä elementti. Laivan mukavuus kohoaa uudelle tasolle, kun laivalla on esimerkiksi ravintolamaailma ja kylpylämaailma. Viihtyvyys kasvaa. 

– Uutensa segmenttinä meille tulee yritysmatkailu, eli laivaan rakennetaan kokoustiloja. Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden päivän tai vuorokauden mittaiseen matkaan.

Finnlinesin uudet alukset ovat edelleen ropax-laivoja. Niissä on 5200 kaistametriä, eli mukaan mahtuu 300 rekkaa, 200 henkilöautoa ja 1100 matkustajaa.

– Uskomme tähän ropax-konseptiin, se on vastuullista matkustamista, kun laivat ovat täynnä sekä rahtia että matkustajia. Suurentamalla laivoja saamme yhdistettyä erilaisia asioita, ja lopputuloksena on toimiva kompakti kokonaisuus.