Tuntematon meklari
Yli kaksi kolmasosaa rahdista ja satamakäynneistä tehdään ulkomaisilla aluksilla, joiden lastista ja liikkumisesta vastaavat Suomen Laivameklarit ry:n jäsenet: agentit, meklarit, satamaoperaattorit ja globaalit konttivarustamot.
Minulla on ollut ilo ja kunnia toimia nyt kohta kolme vuotta Suomen Laivameklarit ry:n toiminnanjohtajana. Työ on ollut avartavaa ja mielenkiintoista.
Olen oppinut tuntemaan ammattikunnan, jonka olemassaolosta ei merenkulun ulkopuolella ole juuri mitään käsitystä, ja merialan ammattialaisillakin on vain harmaa aavistus laivameklarin tai agentin tehtävistä. ”Mitä se meklari oikein tekee?” on minulta kysytty toistuvasti.
Muistattehan Merilinjan? Sarjan särmikäs päähenkilö kapteeni James Onedin seilasi itse oman aluksensa lasteineen kauas meren yli ja perille päästyään myi kaiken, joskus myös aluksen. Ja tienasi rahaa! Uusi laiva tai ainakin lasti piti kuitenkin hankkia, jotta pääsi takaisin kotiin. Työlästä? Kyllä.
Jossain vaiheessa myös huippupihi Onedin huomasi, että on hyvä käyttää apuvoimia. Tarvittiin joku, joka avustaa lastin hankinnassa ja myynnissä sekä sen ohessa hoitaa aluksen, miehistön ja mahdollisten matkustajien satamassa tarvitsemat palvelut. Ruokaa ja juomaa kului silloinkin, vaikka alukset kulkivat ympäristöystävällisellä tuulivoimalla.
Laivameklarin työnkuva ja nimike ”shipbroker” vakiintui 1800-luvulla höyryvoiman käyttöönoton myötä.
Liikkumisen vauhti kiihtyi, merenkulku ja kauppa työllistivät. Meklarille tuli lisää töitä myös viranomaisten tiedonsaantivaatimusten vuoksi.
Sata vuotta sitten kauniina kevätpäivänä hotelli Kämppiin kokoontui joukko herroja. Siinä ei sinänsä ollut mitään epätavallista, mutta näillä herroilla oli tavoite: perustaa oma yhdistys! Finlands Skeppsmäklare Förening näki päivänvalon maaliskuun 18. vuonna 1920. Toimintaa käynnistämässä oli silloin ja nyt tuttuja, kuten Herman Andersson Oulusta ja Victor Ek Helsingistä. Nykyisistä toimijoista mukana oli myös Dahlbergs’ Agency.
Alalle tyypillisiä piirteitä ovat aina olleet pitkäjänteinen toiminta, pitkät asiakassuhteet ja keskinäinen luottamus. Vaikuttamisen paikat ovat myös olleet lähes samat jo sata vuotta: väylämaksut, luotsaus, rahtimarkkinoiden toimivuus ja yhteistyö viranomaisten kanssa.
Ilman laivameklareita ei Suomen ulkomaankauppa toimisi. Yli kaksi kolmasosaa rahdista ja satamakäynneistä tehdään ulkomaisilla aluksilla, joiden lastista ja liikkumisesta vastaavat Suomen Laivameklarit ry:n jäsenet: agentit, meklarit, satamaoperaattorit ja globaalit konttivarustamot.
Lisää tietoa nykyisestä yhdistyksestä ja sen toiminnasta löytyy verkosta osoitteesta www.shipbrokers.fi ja historiasta www.historia.shipbrokers.fi.
Kirjoittaja Sari Turkkila on Shipbrokers Finlandin toiminnanjohtaja.