Helsingin Satama
09.06.2022

Raikastunut Olympiaterminaali juhlii kesällä 70-vuotista taivaltaan

Kesällä 70 vuotta täyttävän Olympiaterminaalin aulatila sai kevään aikana ansaitun ilmeen kohotuksen, joka suosii alkuperäistä matkustajapaviljongin tunnelmaa. Seuraavaksi uusitaan matkustajasiltaa ja terminaalin pysäköintihallia. Ulkoasun ja mukavuuden lisäksi parantuvat myös käytännöllisyys, energiatehokkuus ja matkustajaturvallisuus.

Matkustaja lähtöselvitysportilla Olympiaterminaalissa.
Viihtyvyyttä ja valoa tuo Eteläsatamaan avautuva merinäköala.  
Käsi tarttuu pyöreään ovenkahvaan.
Olympiaterminaalilla on sille erikseen suunnitellut ovenkahvat.

Risto-Veikko Luukkosen ja Aarne Hytösen suunnittelema ja 50-luvun alussa olympialaisia silmällä pitäen valmistunut Olympiaterminaali on nähnyt vuosien varrella suomalaisen merimatkustuksen eri puolet ja ollut kovilla merisäiden armoilla, palvelemassa isoja matkustajavirtoja. Monelle helsinkiläiselle se on rakas ja kiinteä osa kaupunkikuvaa – kulttuurihistoriaa parhaimmillaan. 

Syntymäpäiväänsä Olympiaterminaali, jota alun perin Meriasemaksikin kutsuttiin, viettää heinäkuun 16. päivä – tietenkin työn merkeissä. Iloista matkustuksen tunnelmaa korostavat elävä musiikki, ilmapallokoristelut ja terminaalin historiaa esittelevä valokuvanäyttely.

Avarampaa merinäköalaa – parempaa matkustajakokemusta

Helsingin Satama kohensi veteraaniterminaalinsa olemusta uusimalla sen aulatilat. Museosuojellussa rakennuksessa haluttiin palauttaa sisätiloja lähemmäs alkuperäistä: remontissa poistettiin vuosien varrella rakennettuja, jo käytöstä poistuneita rakenteita. Nyt lähtöaula ilahduttaa matkailijoita entistä avarampana ja valoisampana.

Lähtöselvitystiskejä ja -automaatteja terminaalin lähtöaulassa.

Istumapaikkoja lisättiin ja vanhat funkisnahkapenkit entisöitiin. Alkuperäiset kiviset ikkunasyvennykset, lattian suuri kompassiruusu sekä juuri tähän rakennukseen suunnitellut ovenkahvat O-kirjaimineen säilytettiin tehtävissään. 

Musta, pyöreä nahkapenkki.
Vanhat funkisnahkapenkit entisöitiin.

Myös kivaa ja modernia tarjolla

Lähtöaulaan avautuu kesällä myös uusi Aperol lounge. Yrittäjä on sama kuin terminaalin ravintola Bistro O:lla, minkä edellisenä kesänä uusittu, aurinkoinen terassi on jo valmiina kesään.

Juomia ja tuoleja ja viherkasveja Aperol loungessa.

Lapsimatkustajien iloksi terminaalin ulkoalueelta löytyy tänä kesänä jäätelökioski, ja sisätiloista iWall liikuntapeliseinä, joka houkuttaa puoleensa myös aikuisia. 

Lisäksi remontin yhteydessä terminaalin lähtöselvitysportit ja niiden järjestelmät uusittiin samanlaisiksi kuin Länsiterminaali 2:lla ja Katajanokan terminaalilla jo on käytössä. Vastuu järjestelmästä on satamalla eri varustamojen sijaan, mikä säästää tilaa ja lisää tehokkuutta.

– Olemme kuunnelleet tarkalla korvalla niin matkustajien kuin Tallink Siljan toiveita ja nyt aulan uudistukset valmistuvat sopivasti kesän kynnyksellä. Merimatka on entistäkin mukavampi aloittaa perinteikkäältä Olympiaterminaalilta, iloitsee Helsingin Sataman matkustajapalveluista ja kiinteistökehityksestä vastaava kehityspäällikkö Marika Pauli

– Olympiaterminaali on aikoinaan hyvin kaukonäköisesti suunniteltu, sillä vaikka rakennus on jo 70-vuotias, pystyy se edelleen vastaamaan myös suurien matkustajamäärien tarpeisiin. Terminaali ja lähtöselvitys ovat kehittyneet vuosien varrella, ja nykyään terminaalista löytyvät lähtöselvitysautomaatit tukevat lähtöselvityksen tekemistä ja näin sujuvoittavat matkustajakokemusta. Uudistetusta ja avarammasta terminaaliaulasta matkustajat pääsevät myös ihailemaan upeita lippulaivojamme Silja Serenadea ja Silja Symphonya, jotka liikennöivät Olympiaterminaalista Ahvenanmaalle ja Tukholmaan, kommentoi Tallink Silja Oy:n terminaalitoiminnoista vastaava Johanna Kallioväli.

Miellyttävä laivaan nousu

Kesän aikana satama kunnostaa terminaalin matkustajakäytävää ja maihinnoususiltaa. Valaistus toteutetaan tehokkailla ledeillä, joka myös säästävät energiaa. Pinnat uusitaan ja vanhat, tammiset puukaiteet hiotaan ja maalataan uuteen kukoistukseen.

Matkustajasilta saa uuden kangasmaton. Toisin kuin voisi luulla, se on helppo pitää puhtaana, ja tarvittaessa rikkoontuneet osat on myös helppo vaihtaa uusiin. Plussapuoliin lasketaan myös materiaalin kestävyys ja paloturvallisuus. Ja tietenkin matkustajat ensimmäisenä huomaavat sen, että matkalaukkujen vetämisestä aiheutuva melu vaimenee selvästi kangasmaton ansiosta.

Olympiaparkki virkistyy

Remontti päättyy syksyn mittaan terminaalin kellarikerroksen pysäköintihalliin, Olympiaparkkin. Se saa energiaystävälliset ja käyttövarmat ovet, lisää ilmalämpöpumppuja sekä talotekniikan optimointia. Lisäksi halliin asennetaan latauspaikkoja sähköautoille.

Pysäköintihallin viihtyvyyttä lisäävät huoltomaalaus, tehokas ledvalaistus ja parannettu opastus. 

Vielä on satamalla ja matkustajapaviljongilla yhteisiä vuosia jäljellä. Niistä nautitaan yhdessä matkustajien kanssa – aidoissa meritunnelmissa.