Jouni Ahrela: "Vuosaari on ylivertainen yksikköliikennesatamamme."
Jouni Ahrelalla on yli neljän vuosikymmenen kokemus merilogistiikasta. Yhteistyötä Helsingin sataman kanssa hän muistelee lämmöllä.

Jouni Ahrela tuli vuonna 1980 töihin Finnstevelle ja näki, miten Suomen ensimmäisen konttiterminaali alkoi toimia Helsingin Länsisatamassa.
– Rakkaus tähän lajiin syttyi heti ensimmäisenä päivänä.
Yhteistyötä Helsingin sataman kanssa Ahrela muistelee lämmöllä.
– Olen tehnyt yhteistyötä neljän Helsingin satamajohtajan kanssa. Helsingin satama on asiakasdialogissaan ja viestinnässään aivan omassa luokassaan. Se on dynaaminen edelläkävijä, joka kuuntelee asiakastaan.
– Toiminnan takaa pätevä henkilökunta sekä eteenpäin katsova toimintatapa. Korona-aikanakin satama toimi äärimmäisen hyvin verrattuna moniin muihin Euroopan satamiin.
Toukokuussa 2006 Ahrela ryhtyi johtamaan CMA CGM:n Suomeen perustamaa toimistoa, josta työstään hän jäi eläkkeelle marraskuussa 2022.
– Siirtyminen suuren varustamon palvelukseen oli pitkäaikainen haaveeni.
Aikataulutetun konttiliikenteen nopea kasvu on ollut suurin muutos, jonka Ahrela on nähnyt pitkän uransa aikana.
– Helsingin sataman nousu valtakunnan pääsatamaksi on ollut huikea muutos. Jo 1980-luvun alkupuolella syntynyt idea Vuosaaren satamasta ja sen toteutuminen oli tärkeä asia.
– Satamajohtaja Nissinen lähti viemään sataman rakentamista määrätietoisesti eteenpäin. Vuosaari on nyt aivan ylivertainen yksikköliikennesatamamme.
Alan voimakas kansainvälistyminen ja keskittyminen ovat olleet selkeitä Ahrelan työurallaan havaitsemia trendejä. Suomeen suuntautuva konttiliikenne on nyt kansainvälisten yritysten hallussa ja kaikki alan merkittävät toimijat ovat Suomen markkinoilla.
Kuusi suurinta varustamoa hoitaa 90 prosenttia maailman konttiliikenteestä.