Satamamestari

Helsingin satama on Suomen ulkomaankaupan ja matkustajaliikenteen pääsatama. Satama kehittää operatiivista toimintaa yhteistyössä sidosryhmien kanssa sekä rakentaa asiakaskokemusta tukevia palveluita. Vuonna 2020 yhtiön liikevaihto oli 67 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä on n. 80. Sataman visiona on olla maailman toimivin satama. Tuloksellisuus, vastuullisuus ja yhteistyö ohjaavat kaikkea toimintaamme. www.portofhelsinki.fi 

Haemme 

Satamamestaria

vastaamaan matkustajasatamien linja-ja risteilyliikenteestä sekä kehittämään tiimin toimintaa yhdessä kollegoiden kanssa. Kuulut matkustajaliiketoiminnan johtoryhmään, jossa vastaat merenkulun ja liikennöinnin kokonaisuuksista. Vastaat matkustaja-alusten satamakäyntien turvallisesta, palvelualttiista ja tehokkaasta operoinnista. Tehtäviisi kuuluu mm. laituripaikkojen suunnittelu, aikataulujen, aluspalveluiden ja satamaturvallisuuden koordinointi sekä taloudellinen seuranta ja operatiivisen toiminnan kehittäminen mm. digitaalisuuden keinoin.  Työpäiväsi koostuvat alusten turvallisesta ja kustannustehokkaasta operoinnista satamakäynneillä, prosessikehityksestä sekä infran (laiturit, rampit, matkustajasillat) toiminnan ylläpidosta. Myös alusten vesijärjestelyt, uusien teknologioiden käyttöönotto (maasähkö, kierrätys, automooring) sekä yhteydenpito asiakkaisiin ja lukuisiin sidosryhmiin on osa perustehtävääsi.  Laajaan ja mielenkiintoiseen toimenkuvaasi kuuluu myös kansainvälisen risteilyliiketoiminnan suunnittelu- ja raportointitehtäviä.  

Tehtävässäsi menestyminen edellyttää laajojen kokonaisuuksien ymmärtämistä, koordinointikykyä, sosiaalista pelisilmää sekä kykyä tehdä päätöksiä. Sinua kiinnostaa toiminnan kehittäminen, halu toimia asiakasrajapinnassa ja kyky hyödyntää mm. teknologian ja digitalisaation mahdollisuuksia. Analyyttisen työotteesi lisäksi tiimityöskentely on sinulle mieluisaa. Kykenet rakentamaan verkostoja ja luomaan hyvät suhteet asiakkaisiin. Siedät painetta ja löydät ratkaisut vaikeissakin tilanteissa. Osaat esittää ja perustella asiat lukujen, datan ja suunnitelmallisuuden keinoin. 

Odotamme hakijalta tehtävien hoitamisen edellyttämää ammattitaitoa, merikapteenin koulutusta sekä vähintään 24kk meripalvelukokemusta kansipäällystön tehtävissä. Merenkulun, logistiikan ja prosessikehityksen tuntemus lasketaan eduksi. Toiminnanohjaus- ja taloushallinnon järjestelmien kanssa työskentely on sinulle tuttua, hallitset MS Office -ohjelmat ja olet kiinnostunut oppimaan uusia sovelluksia. Tehtävässä tarvitaan myös hyvää englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa.  

Tarjoamme sinulle näköalapaikan Suomen ulkomaankaupan solmukohdassa, työpaikan kotimaisessa yrityksessä, joustavat työajat sekä monipuolisen tehtäväkentän, jossa pääset vaikuttamaan Helsingin Sataman matkustajaliikenteen kehittämiseen. Työpisteesi sijaitsee Olympiaterminaalilla, mutta toiminta-alueesi kattaa myös muut keskustasatamat. Haun seuraava vaihe on videohaastattelu. Recrightin kautta sinun on mahdollista esittää kysymyksiä. Hae paikkaa pian, hakuaika päättyy 25.4.2021, mutta käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme paikan heti oikean henkilön löydyttyä.    

Hae paikkaa recrightin kautta täällä